Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


torstai, 21. elokuu 2014

Heippa, nähdään uudessa osoitteessa!

Kirsin keittiössä blogi kerää kattilat ja kaulimet ja suuntaa kohti uutta keittiötä. 

Uusi osoite: Kirsin keittiössä

Nähdään siellä ;)

Tämä blogi jää arkistoksi.

Heippa!  

terkuin, Kirsi

2014-03-281-normal.jpg

perjantai, 15. elokuu 2014

Punaherukka-valkosuklaakakku

Punaherkukkainen kirpeähkö yläosa, valkosuklainen makea alaosa = loistava yhdistelmä! Ohje Makeaa - blogista. Tämä kakku on gluteeniton.

Punaherukka%20valkosuklaakakku%20Makeaab

Pohja:

200 g Semper Kolakeksejä

100 g voita sulatettuna

Vuoraa 24 cm:n irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele seos kevyesti irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.

Valkosuklaatäyte:

3 liivatelehteä

½ tlk maitorahkaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl sokeria

2 rkl kiehuvaa vettä

200 g valkosuklaata

2 dl vispikermaa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita yhteen rahka, tuorejuusto ja sokeri. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa, anna jäähtyä hetken. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää siihen sulatettu suklaa. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuoita ne kuumaan vesitilkkaan. Sekoita ne vatkaten tuorejuusto seokseen. Kääntele joukkoon suklaakerma ja kaada täyte pohjan päälle. Laita jääkaappiin herukkatäytteen valmistuksen ajaksi.

Herukkatäyte:

300 g punaherukoita

1 dl sokeria

4 liivatelehteä

2 dl vispikermaa

½ tlk maitorahkaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta punaherukat ja sokeri kattilassa. Paseeraa herukat siivilän läpi. Sekoita pehmenneet liivatelehdet lämpimän marjasoseen joukkoon. Vaahdota kerma. Sekoita rahka ja tuorejuustoa marjaseokseen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada seos valkosuklaakerroksen päälle ja anna hyytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään.

2014-08-15-normal.jpg

maanantai, 11. elokuu 2014

Mansikkakakku

Kyllä tämä mansikkakakku on, vaikkakin punaherukat loistavat paraatipaikalla ;) Muuten samanlainen kakku kuin tuo Mustikkakakku, mutta nyt siis mansikoilla, n. 55 hlölle, gluteeniton ja laktoositon.

Mansikkakakku%20kebabb-normal.jpg

Pohja: 4 x 4 munan kääretorttupohja

4 munaa

1½ dl sokeria

1½ perunajauhoja

1 t leivinjauhetta

Huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdotetaan kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe. Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8-10 min. Kuomoa heti sokeroidulle leivinpaperille ja poista pohjapaperi. Anna jäähtyä.

Täyte: 

4 prk (a 250g) laktoositonta maitorahkaa

8 dl laktoositonta kuohukermaa

sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan


1 kg pakastemansikoita sulatettuina, valutettuina ja soseutettuna


Vaahdota kerma, sekoita joukkoon maitorahka. Lisää sokeria maun mukaan. Sekoita muutama lusikallinen mansikkasosetta joukkoon. Levitä loppu mansikkasose jokaiseen väliin ennen rahkaa.

Päälle:

n. 9-10 dl laktoositonta kuohukermaa vaahdotettuna ja pursotettuna

punaherukoita koristeeksi

2014-08-11-normal.jpg

sunnuntai, 10. elokuu 2014

Mustikkakakku

Tein pyynnöstä tälläisen mustikkakakun. Kakku on n. 55 hlölle. Kakku on gluteeniton ja laktoositon.

Mustikkakakku%20kebabb-normal.jpg

Pohja: 4 x 4 munan kääretorttupohja

4 munaa

1½ dl sokeria

1½ perunajauhoja

1 t leivinjauhetta

Huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdotetaan kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe. Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8-10 min. Kuomoa heti sokeroidulle leivinpaperille ja poista pohjapaperi. Anna jäähtyä.

Täyte: 

4 prk (a 250g) laktoositonta maitorahkaa

8 dl laktoositonta kuohukermaa

sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

1 l mustikoita

Vaahdota kerma, sekoita joukkoon maitorahka. Lisää sokeria maun mukaan. Kääntele joukkoon lopuksi mustikat.

Päälle:

n. 9-10 dl laktoositonta kuohukermaa vaahdotettuna ja pursotettuna

mustikoita koristeeksi

2014-08-10-normal.jpg

sunnuntai, 3. elokuu 2014

Munakaswrapit

Tämä ohje oli uusimmassa Pirkka-lehdessä (löytyy myös täältä). Mainio aamupala, välipala ja menee ihan pääruokanakin!

Munakaswrapit%20Pirkkab-normal.jpg

Tässä ohje yhteen wrappiin (ja vähän eri aineksilla kuin mitä alkuperäisessä ohjeessa):

2 munaa

1 rkl maitoa

ripaus suolaa ja pippuria

öljyä paistamiseen

Täyte:

3 siivua saunapalvikinkkua 

3 cm:n pätkä kurkkua

3 kirsikkatomaattia

kevätsipulin varsi

lusikallinen Philadelphia Valkosipuli&Yrtit-tuorejuustoa


Riko kananmunat kulhoon. Vatkaa munien rakenne rikki, lisää maito ja mausteet.

Kuumenna pannussa tilkka öljyä ja kaada pannulle munakasseos. Kääntele pannua, jotta seos leviää tasaisesti. Kypsennä munakasta miedolla lämmöllä noin 2 minuuttia, kunnes pinta alkaa kuivua. Käännä munakas lastan avulla ja paista vielä muutama minuutti. Siirrä munakas lautaselle odottamaan. 

Suikaloi kinkkuleike ja kuutioi kurkku. Leikkaa kirsikkatomaatit neljään osaan ja hienonna kevätsipulinvarret.

Levitä tuorejuustoa munakkaalle ja nosta päälle kinkkusuikaleet. Lisää kurkkukuutiot, tomaatit ja kevätsipulit. Rullaa munakas tiukaksi kääröksi ja nosta tarjoilulautaselle.