Myös tällä Pätkiskakulla herkuteltiin synttäreillä :) Tällä kertaa kakku sai ylleen suklaakuorrutuksen, nams! Voisinpa melkein väittää, että tästä kakusta on tullut lemppari-kahvikakkuni! Kakku on parhaimmillaan huoneenlämpöisenä.

Tein nyt niin, että puolitin ohjeen... toisen puolikkaan tein gluteenittomaksi ja toisen "normaaliksi". Gluteeniton onnistui hyvin korvaamalla vehnäjauhon määrän suoraan gluteenittomilla jauhoilla.

2014-05-291-normal.jpg

Tässä vielä ohje (Myllyn Paras), 2 litran vuokaan:

4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3-4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita tai margariinia
2 dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
6 Pätkis-patukkaa
3 munaa
 
KUORRUTUS:
200 g suklaata
100 g voita
 
Sekoita kakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Lisää paloitellut pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita. Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata koneella. Laita taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista n. 45 minuuttia 175-asteessa. Kumoa kakku heti kuumana varovasti pois vuoasta ja anna jäähtyä.
 
Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä kattilassa koko ajan sekoittaen (tai mikrossa) ja valuttele kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Koristele esim. nonparelleilla.